Näytetään tekstit, joissa on tunniste intervallikuvaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste intervallikuvaus. Näytä kaikki tekstit
perjantai 15. toukokuuta 2015
tiistai 24. maaliskuuta 2015
Aurora Borealis eli revontulet.
Oli mielenkiintoinen viime viikko. Kaksi ns. valokuvaajan "must-have" kuvausmahdollisuutta taivaalla, Aurora Borealis ja Solar Eclipse, eli tuttavallisesti revontulet ja auringon pimennys. Revontulet näkyi todella etelässä ja täällä Perkkaalla valosaasteen keskelläkin näkyi todella hienosti.
Jo aika aikaisin alkoi näkymään ja pistinkin kamerani ruksuttamaan kuvia 33 sekunnin välein koska otin 30 sekunnin valotusajalla. Kyllähän niitä tarttui kennolle mutta koska auringon laskusta oli vasta vähän aikaa niin osittain oli horisontti vielä "kirkas" ja eivät aivan kunnolla näkyneen revontulet.
Kun sitten vihdoin menin nukkumaan 00 jälkeen niin kamerani uskollisesti räpsi kuvia menemään ja tuloksena oli muutama ihan kohtuullinen kuva:
Tietysti jälkikäteen tuli luettua että ois voinut nostaa vaan rohkeasti ISO-herkkyyttä ja pitää lyhempiä valotusaikoja mutta kun tilanne tuli "vähän yllättäen" niin menin vaan perusyökuvaussäädöillä, eli pitkä valotusaika.
Nykyisillä kameroilla ei tuo ISO-herkkyyden nosto paljon tuo kohinaa kennoille kunhan pysytään maltisilla arvoilla. Itselläni vaivaa edelleenkin tuo ISO-allergia ja harvoin tulee nostettua yli ISO 800.
Kyllähän tuosta tulee esille niiden luonne, mutta tietysti ois voinut vaan rohkeasti kokeilla lyhyempiä valotusaikoja ja katsoa millaista jälkeä tulee. Seuraavaan kertaa voi sitten mennä taas aikaa kunnes täällä näkyy taikka olen sellaisessa paikassa jossa Aurora Borealista esiintyyn enemmän ja vähemmän valosaastetta.
Lisää kuvia löytyy: http://tdp.kuvat.fi/kuvat/Skyscape/Aurora+Borealis+March+2015/
Youtubesta löytyy timelapse-video: https://youtu.be/LAMClJp4v1Q
Jo aika aikaisin alkoi näkymään ja pistinkin kamerani ruksuttamaan kuvia 33 sekunnin välein koska otin 30 sekunnin valotusajalla. Kyllähän niitä tarttui kennolle mutta koska auringon laskusta oli vasta vähän aikaa niin osittain oli horisontti vielä "kirkas" ja eivät aivan kunnolla näkyneen revontulet.
Kun sitten vihdoin menin nukkumaan 00 jälkeen niin kamerani uskollisesti räpsi kuvia menemään ja tuloksena oli muutama ihan kohtuullinen kuva:
![]() |
Aurora Borealis |
Nykyisillä kameroilla ei tuo ISO-herkkyyden nosto paljon tuo kohinaa kennoille kunhan pysytään maltisilla arvoilla. Itselläni vaivaa edelleenkin tuo ISO-allergia ja harvoin tulee nostettua yli ISO 800.
![]() |
Revontulet |
Lisää kuvia löytyy: http://tdp.kuvat.fi/kuvat/Skyscape/Aurora+Borealis+March+2015/
Youtubesta löytyy timelapse-video: https://youtu.be/LAMClJp4v1Q
Tunnisteet:
intervallikuvaus,
taivas,
valokuvaus,
yökuvaus
torstai 1. tammikuuta 2015
New Year's Eve Over Helsinki
Näkymä meidän vessasta Uutena vuotena 2014. Kuvattu Nikon D800E ja Nikkor 70-210mm objektiivilla. En nyt muista tarkalleen asetuksia, mutta 30s valotus ja n. 40s intervalli. Musiikki liitetty Youtuben editorilla joten vähän niin ja näin tuo musiikki. Ja kuitenkin aamuyön promilleilla tehty. ;)
Itseasiassa tämäkin piti tulla näin jälkikäteen korjaamaan suomeksi ja vähän tarkennusta asiaan, kun jaoin tämän suoraan tuolta Youtube:sta. En edes eilen huomannu että olin tehnyt tähän blogiin postauksen kunnes tänään olin tekemässä postausta. Noh, onneksi töissä on nyt vähän hiljaisempaa niin saa rauhassa kirjoitella.
#timelapse #timelapsephotography #timelapsevideo
Tunnisteet:
2014,
2015,
Helsinki,
intervallikuvaus,
New Year's Eve,
photography,
skyscape,
time lapse,
Uusivuosi,
valokuvaus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)