Näytetään tekstit, joissa on tunniste youtube. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste youtube. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Sateenkaari Loimaan yllä

Kävin tänään kaupassa ja kun parkkeerasin Prisman pihaan huomasin kuin tumma pilvimuodostelma oli tulossa Tampereen suunnalta ja harmittelin ettei ollut siinä kohtaa drone mukana. Noh, menin kauppaan ja tein ostoksen ja palatessani autolle huomasin ettei se vielä ollut tullut päälle ja olisi pieni mahdollisuus saada kuvaa saderintamasta.

Pääsin kotiin ja samalla alkoi tulemaan vettä kuin sieltä kuuluisasta Esterin peräpäästä, mutta oli se loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanut ja samalla huomasin että horisontissa pilkisti aurinko ja se tarkoittaa yhtä asiaa.


Jeps, sateenkaari! Itseasiassa tuplasateenkaari, joskaan isompaa ei näy kokonaan.


Kuvasin samalla pienen pätkä videota.


torstai 11. kesäkuuta 2015

Saderintama Helsingin yllä ja pihatalkoot



Nyt kun tuota GoPro Hero3:sta on tullut käytettyä niin se on vallan mainio peli näiden timelapsen ottamiseen. Miinusta on tietysti että kuvakulma on laaja ja kapeammaksi ei tässä White Editionissa saa. Tosin GoPro Studiolla saa tehtyy panarointeja ja zoomauksia jälkikäteen niin jossain vaiheessa kameran resoluutio loppuu ja se alkaa näkymään. Ja Kovin kauashan sillä ei zoomailla. Pitäisi ottaa lainaa Nikon D7200:en ja testata sen timelapse ominaisuutta. Onhan tuossa mun nykyisessä D7100 mahdollisuus ottaaa ajastetusti kuvia sarjassa, mutta ne täytyy sitten aina jollain ohjelmalla jälkikäteen yhdistää videoksi. D7200:ssa tuo timelapse tekee valmiin videopätkä kuvista.



 Tällä viikolla oli taloyhtiössä pihatalkoot ja sain duunista testiin painepesurin. Ensin oli onglemia vedensyötön kanssa mutta taloyhtiön letkussa ollut liitin oli vanha ja kulahtanut eikä pystynyt oikein kunnolla tuottamaan vettä pesurille. Poljin sitten uuden karhealla Baanallani tallille hakemaan uuden liittimen ja johan alkoi lyyti kirjoittamaan. Pihan leikkimökki tuli näppärästi puhtaaksi, tosin vanha maali lähti paikoin pois, mutta maalataanha se uudestaan joten se ja sama. Eilen, tiistaina sitten otin työn alle pihan shakkilaudan. Sammalta ja muuta töhnää oli sitten niin paljon ettei oikein erottanut mikä ruutu oli musta ja mikä valkoinen.


Kolme-neljä tuntia ja pari kuutiota myöhemmin:


On se kätevä peli tuo painepesuri. Kannattaa muuten laittaa kurahousut päälle ja saappaat, ja puntit saappaan päälle.

Muut blogini:

Kuvargalleriat jenkkiautotapahtumista Suomessa
Sama englanniksi / same in English
Kuvia tienpäältä
Taivaalla on välillä mitä ihmeellisempiä taideteoksia
Chevrolet El Camino 1970
Instagram kuvat blogissa

perjantai 15. toukokuuta 2015

Strom is coming, expect heavy rain. Parannettu versio.



Pikkasen muunneltu versio alkuperäisestä.