maanantai 11. huhtikuuta 2022

Aurinkopilari helmikuun auringonlaskun aikaan

Tulipahan taas pidettyä taukoa tänne kirjoittelusta, ihan vaan siitä syystä että yrittänyt saada tota roadscape.photograpya pyörimään, tai no YouTube-kanavaa yrittänyt pyörittää ja sitten olen alkanut etsimään taas uutta El Caminoa josta jo olenkin kirjoitellut jonkin verran tuonne El Camino-blogiin.

Postaan nyt tännekin nuo aurinkopilarista helmikuulta, kun laiska fiilis.











Muut blogini:


Kuvia tienpäältä
Taivaalla on välillä mitä ihmeellisempiä taideteoksia
Chevrolet El Camino 1970

maanantai 27. joulukuuta 2021

Joulukuu kuvina

En nyt jaksa hirveesti kirjoitella mitään vaan postailen tähän muutaman kuvan kuluvalta kuukaudelta.

torstai 9. joulukuuta 2021

Valopilarit

Tässä on muutaman päivän ollut "kovat" pakkaset ja iltasella on näkynyt valopilareita. Piti mennä ulos oikein järkkärin kanssa kuvailemaan, mutta oli liian kylmä, pimeää ja laiskotti ihan reilusti sanottuna.

Eilen olin sitten Chilin kanssa lenkillä ja käytiin tuolla Juvan kuntoradalla ja tehtiin mutka vesitornin juurella ja siellähän näkyi sitten valopilari sopivasti. Ja kun oli vielä uusi kännykkäkin niin tulipahan testattua miten iMursu mini 13 toimii.




Näpit meinas jäätyä ja testailu jäi näihin kolmeen kuvaan. Ehkä sitten jossain vaiheessa lisää ja siitä sitten enemmän: 

Taivaalla on välillä mitä ihmeellisempiä taideteoksia

Johon mulla on ollut tarkoitus hankkia oma domain, mutta kun ne hyvät on joko otettu tai sitten "välittäjällä" "parkissa". Saatana. 

Muut blogini:


Kuvia tienpäältä
Taivaalla on välillä mitä ihmeellisempiä taideteoksia
Chevrolet El Camino 1970

keskiviikko 13. lokakuuta 2021

Kuvasatoa

Mulla oli joku idea tähän postaukseen, mutta sitten kun aloitin kirjoittamaan niin se katosi kuin tuhka tuuleen mikä se idea olikaan.

Se mikä täällä on hienoa dronen lennätystä ajatellen niin lähellä ei ole mitään lentokenttiä(Oripään kenttä n. 20 km päässä ja maasto on aika tasaista, eli näkee ylhäältä näkee kauas. Tietysti latteus tuo kyllä kuviin vähän latteutta. No ei tartte kuitenkaan kovin kauas mennä kun maa alkaa mäkistymään(?). 


Syyskuun aurigonlasku Vuolteen voimalaitoksen luona.


Tuli tuossa pyörähdyttyä Säkylässäkin ja pitihän sitä kuva Pyhäjärvestä ottaa.


Honkalan mäeltä kopteri ylös ja katse kohti Etelää... Noh, Lounaaseen paremminkin. Ikää on kohta 50 vuotta ja vieläkään ei noi välisuunnat muistu mieleen. Lounas joo ja Luode, koska Raumalla on Luoteisväylä niin noin kaksi oppinut. Mut kumpi oli pohjoisempana ja kumpi eteläisempänä. Koilinen ja Kaakko?


Tuli sitten samalla reissulla käytyä myöskin Köyliön puolella, vaikkakin onhan se jo reilut kymmenen vuotta ollut osa Säkylää.


Säkylän Pyhäjärvi ja Köyliön järvi samassa kuvassa. Välimatka on pieni kun näin sen näkee, mutta kyllähän tuosta ajaa sen 5 minuuttia. 


Muut blogini:


Kuvia tienpäältä
Taivaalla on välillä mitä ihmeellisempiä taideteoksia
Chevrolet El Camino 1970

lauantai 7. elokuuta 2021

Maalaismaisemaa

Tuli tuossa alkuviikosta käytyä nopsaan Säkylässä ja takaisin tulomatkalla sitten kattelin kuinka sadepilvet edessä kulki samaan suuntaan ja pistin auton parkkiin vähän ennen Hirvikosken liittymää ja nostin kopterin ylös.




Vaikka oli kova tuuli niin yllättävän hyvin pysyi kopteri paikoillaan.

Otin mä myöskin videota kuin pilvet liikkuvat nopeasti:


keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Valaisevat yöpilvet.

En saanut eilen nukuttua ja nousin sängystä käydäkseni vessassa. Vessan ikkuna oli auki jotta kämppä pysyisi viileänä ja huomasin ikkunasta yöpilvet. Kävin pihalla katsomassa ja puolet taivaasta oli niiden kattama. Piti sitten kerätä kamat ja lähteä etsimään sopivaa paikkaa sillä tuosta omasta pihasta ottaminen ei tullut kyseeseen. 


maanantai 12. heinäkuuta 2021

Onse elämä täällä vaan

...sairaan kaunista. Pieni tauko taas näköjään ollut tässä tänne postailussa, mutta nyt tuleekin muutamat kuvat sitten putkeen.