keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Muutoksen aika



No eipä tässä hirveesti ole tullut päivitetty tänne. Mutta muutos tapahtui maaliskuussa kun firman sisäisessä haussa oli työpaikka Loimaalla. Hain paikkaa ja sain sen, joten muutto oli edessä. Loimaa on tavallaan tuttu sillä lapsena tuli vietettyä aikaa isoäidin tilalla Vampulassa ja isoin kaupunki lähellä oli Loimaa. Tietysti kun exän kanssa käytiin Säkylässä lomailemassa niin mentiin lähes aina Loimaan läpi kun ajettiin Someron kautta mennen tullen.

Neljättä viikkoa täällä nyt asuneena voinen sanoa että oli ehkä elämäni parhaimpia päätöksiä. Vuosia kun asui Perkkaalla jossa oli kaksi kertaa vuodessa hiljaista, juhannuksena ja jouluna, jolloin Turun moottoritie ja Kehä 1 olivat hiljaisia. Kun kävin tuossa viikko sitten luovuttamassa avaimet Espoon kämpästä ja astuin ovesta ulos niin heti se kumitassunkohina alkoi "rassaamaan". Täällä ehti jo tottua siihen että sitä jatkuvaa tasaista huminaa ei kuulu.

Nykyinen kämppä on siinä mielessä hyvä kompromissi kun asun ihan keskustan laidalla, mutta mettään on muutaman sadan metrin matka ja on ihan luonnon keskellä. On täällä muutaman kilometrin päässä nähty susikin! Toistaiseksi kelit on suosinut ja on tullut pyöräiltyä vähän ympäristössä tutkaillen mitä mistäkin löytyy sitten kun koira saapuu minulle pariksi kuukaudeksi niin tutkitaan ympäristöä tarkemmin.



Ja tosiaankin autolla ei tartte ajaa kuin 10 min niin on ihan keskellä peltoja ja mettää. Kaiken keskellä, keskellä ei mitään. Turkuun on 65 km pitkin E63:sta ja Tampereelle samaista tietä on vain 100 km, Poriin 110 km, Rauma 100 km, Espoo 155 km. Parastahan on tietysti se että töihin on 6 min matka pyörällä joten autoa ei tartte päivittäin, ellei sitte halua lähteä tuonne vähän "syvemmälle" mettää ja peltojen keskelle kuvailemaan.


Muut blogini:

Kuvargalleriat jenkkiautotapahtumista Suomessa
Sama englanniksi / same in English
Kuvia tienpäältä
Taivaalla on välillä mitä ihmeellisempiä taideteoksia
Chevrolet El Camino 1970
Instagram kuvat blogissa

Ei kommentteja: