keskiviikko 9. lokakuuta 2024

Syyskuu kuvina


Pari vuotta tullut asuttua tässä ja vasta nyt tuli kurotettua korkeelle kuuseen.


Valkosibalipatskuu ja piffii, omalla terassilla.


Köyliönjärvi auringonlaskun aikaan. Myönnetään että tässä on kyllä vähän käytetty RayBan-filtteriä.


Pitkästä aikaa tullut taas innostuttua timelapse-kuvauksesta mun cloudscapes.photographyn YouTube-kanavalle. 


Kieltämättä syyskuussa on ollut taivas aivan fantastinen. Pitäis vaan keksiä käyttöä skyismycanvas.photography domaille kun on to cloudscapes.photography on tonne blogiin.



Ja aamut on aika kosteita kuivan ja kuuman kesän jälkeen. Sumu peittää alavat maa nopsaan ja pysyy pitkään sumussa.


Saunomisen tahti ei ole juurikaan muuttunut ja illan pimentyessä voi taas alkaa käyttämään kaiken näköistä valaistusta saunoessa.


Kvalitaimii Chilin kanssa.



Sadon korjuu on jo pitkällä ja oli sitten naapurin pellolta nostettu perunat ja muutama oli vierähtänyt peltotielle, niin piti ottaa talteen ja voi sanoa että tämän tuoreemmaksi ei juurikaan perunat enää voi muuttua. 


Kesänlapsi syksylläkin.


Käytiin tutustumassa Kuninkaanlähteen ympäristöön Chilin kanssa ja tuli itsekkin ensimmäistä kertaa käytyä vanhalla myllyllä. Tosin kiinnihän se oli, mutta käytiin pihapiirissä.


Kuninkaanlähde on yksi suomen suurimmista lähteistä. Syvimmillään vajaa 3 metriä ja vesi on niin kirkasta että pohjan pystyy näkemään.


Puolen vuoden urakka vihdoinkin valmis. Tosin pakko myöntää että ei tätä nyt hirveän aktiivisesti tullut tehtyä ja pääsosin tehtiin Christinan kahdestaan kun hän oli käymässä kylässä.



Tupla sateenkaari heti aamusta juuri kun aurinko on noussut horisontin ylle.



Ja ensimmäiset pakkasyöt on saapuneet. Juuri ja juuri käynyt pakkasella ja ehtii sulaa pois ennen kuin ehtii edes huomaamaan, jossei nyt ihan saakelin aikaseen oo hereillä.


Muut blogini:


Kuvia tienpäältä
Taivaalla on välillä mitä ihmeellisempiä taideteoksia
Chevrolet El Camino 1970

perjantai 27. syyskuuta 2024

Aurinkopaneeleilla lisätuottoa


Aurinkopaneelit on tuottaneet ihan hyvin kunha on ollut aurinkoista. Viimeisin maksettu sähkölasku on toukokuulta. Kesäkuulta tuli päälle 15€ tuottoa ja joka kuukausi on tuottoa ollut sen verran että ei ole tarvinnut maksaa sähkölaskua. Tietysti siirrosta on pitänyt maksaa jos on joutunut ostamaan sähköä, mitä nyt joutuu ostaan siinä välissä kun aurinko on laskenut ja ennen kuin se taas nousee seuraavana päivänä.


Tontin etelä reunassa on korkea lehtikuusi ja se alkaa varjostamaan siinä puoli 11 tienoilla paneeleita ja sitten jossain vaiheessa klo 12 alkaa taas paistamaan. Oli mielessä että kaatais koko puun, mutta tuli nyt sitten kynittyä toiselta puolen vähän oksia pois kun kerran auringon kiertorata on laskenut sen verran että kuusen leveämpi osa alkaa jo klo 10 tienoilla varjostamaan. 


Sinänsä tuossa ei oo oikeastaan mitään ongelmaa, paitsi koska pörssisähkö ja Nordpoolissa on jostain kumman syystä päivän huippuhinnat yleensä aamulla 8-12 välissä ja sitten illalla jossain 18-21. Nyt kun sai tuosta vähän karsittua niin aurinko paistaa paneeleihin tuon aamun hintapiikin aikaan. 


Tulihan siitä aikamoinen siivo tuohon kompostin nurkkaan, mutta onneksi on akkupuukkosaha jolla homma hoituu. Samalla laitteella katkoin ne oksat tuolta ylhäällä ollessakin.



Hetken aherruksen jälkeen oli oksat halki, poikki ja pinossa.


Sain tuosta sitten kottikärryllisen polttopuitakin.


Muut blogini:


Kuvia tienpäältä
Taivaalla on välillä mitä ihmeellisempiä taideteoksia
Chevrolet El Camino 1970

torstai 5. syyskuuta 2024

Elokuu kuvina


Pihavalot tuovat valoa pimeyteen illan hämärtyessä.



Ampiaiset suunnittelivat jotain pesärakennuspuuhia terassilaudoituksen alle, niin hankin Tokmannilta halvalla terarssimattoa niin eipähä enää lentele laudoituksen alle.


Chilillä on välillä valinnan vaikeuksia. Ostin Lidlistä tuollaisen Tiipiin Chilille ja sinne menemistä piti sitten hieman treenata.


Iltalenkillä välillä tavataan naapurin kissat. Toisen kanssa ollaan hyvää pataa, mut toisen kanssa ei.


Sinnikkyys palkitaan. Tietysti nyt tarttis vielä kokeilla tota varsinaisella paikalla eikä sängyllä.


Käytiin yhtenä päivänä kauniina Pyhäjärven rannalla istuskelemassa.





Muut blogini:


Kuvia tienpäältä
Taivaalla on välillä mitä ihmeellisempiä taideteoksia
Chevrolet El Camino 1970

maanantai 5. elokuuta 2024

Heinäkuu kuvina


Vajaa vuosi sitten tuli laitettua LED-valonauhaa talon "pihan puolelle ja se jäi sitten vähän vajaaksi talon tien puolella ja en muistanut että oliko mulla sitä nauhaa lisää ja homma jäi sitten jäihin, kunnes tänä kesänä löysin yhden laatikon tuota samaa LED-valonauhaa ja sain asennettua vihdoinkin toisen puolen talosta kanssa valonauhalla. Olen ajastanut tuon samoin kuin tallissa.


Kunnan rannassa oli kanssa taas tapahtunut ja oli penkin tullut rannalle ja siistitty maisemaa.



Kesällä kun oikealla hetkellä avaan välimerenterassin ja asunnon välisen oven niin arska paistaa sisälle asti vielä myöhään, juuri ennen kuin laskeutuu taivaanrannan taakse.



Täytyy kyllä sanoa että näissä maisemissa mieli lepää. 







Muut blogini:


Kuvia tienpäältä
Taivaalla on välillä mitä ihmeellisempiä taideteoksia
Chevrolet El Camino 1970

sunnuntai 7. heinäkuuta 2024

Kesäkuu kuvina


Kesä. Vihdoinkin taas täällä. 


Lämpimiä kelejä tehdä iltalenkkejä, mikä on vähän pakkokin kun päivällä on niin paahtavan kuuma, ettei tehdä kuin ihan lyhkäsiä pisulenkkejä ja sitten illemmalla kun kerran on viileämpää niin pidempiä lenkkejä.


Tästä on tullut vähän niin mun taulu, tästä eteisen ikkunasta. Usein jää päivisinkin auki, vaikka auringon porotus tuo sisälle lämpöä, mutta sitä varten mulla on ilppi, joka sitten viilentää ja kun kerran on paneelit katolla, niin jos arskaa pisaa niin paljon että tulee lämmin, niin paneelit katolta tuovat kyllä sitten samalla sen energian joka siihen viilennykseen menee.



Tontin nurkalta on tuo puska parissa vuodessa alkanut valloittamaan pihamaata ja pitää sille varmaan tehdä jotain.

Ei oikein parempaa kuvaa voi ottaa keskellä kesää, kuin juhannuksen auringonlasku järven rannalla.




Välillä on vaan niin vetopoissa.


Tää on kyllä välillä niin terapeuttista. Tarttee hommata joku risusuoja et voi talvellakin poltella risuja.


Muut blogini:


Kuvia tienpäältä
Taivaalla on välillä mitä ihmeellisempiä taideteoksia
Chevrolet El Camino 1970