maanantai 5. elokuuta 2024

Heinäkuu kuvina


Vajaa vuosi sitten tuli laitettua LED-valonauhaa talon "pihan puolelle ja se jäi sitten vähän vajaaksi talon tien puolella ja en muistanut että oliko mulla sitä nauhaa lisää ja homma jäi sitten jäihin, kunnes tänä kesänä löysin yhden laatikon tuota samaa LED-valonauhaa ja sain asennettua vihdoinkin toisen puolen talosta kanssa valonauhalla. Olen ajastanut tuon samoin kuin tallissa.


Kunnan rannassa oli kanssa taas tapahtunut ja oli penkin tullut rannalle ja siistitty maisemaa.



Kesällä kun oikealla hetkellä avaan välimerenterassin ja asunnon välisen oven niin arska paistaa sisälle asti vielä myöhään, juuri ennen kuin laskeutuu taivaanrannan taakse.



Täytyy kyllä sanoa että näissä maisemissa mieli lepää. 







Muut blogini:


Kuvia tienpäältä
Taivaalla on välillä mitä ihmeellisempiä taideteoksia
Chevrolet El Camino 1970

sunnuntai 7. heinäkuuta 2024

Kesäkuu kuvina


Kesä. Vihdoinkin taas täällä. 


Lämpimiä kelejä tehdä iltalenkkejä, mikä on vähän pakkokin kun päivällä on niin paahtavan kuuma, ettei tehdä kuin ihan lyhkäsiä pisulenkkejä ja sitten illemmalla kun kerran on viileämpää niin pidempiä lenkkejä.


Tästä on tullut vähän niin mun taulu, tästä eteisen ikkunasta. Usein jää päivisinkin auki, vaikka auringon porotus tuo sisälle lämpöä, mutta sitä varten mulla on ilppi, joka sitten viilentää ja kun kerran on paneelit katolla, niin jos arskaa pisaa niin paljon että tulee lämmin, niin paneelit katolta tuovat kyllä sitten samalla sen energian joka siihen viilennykseen menee.



Tontin nurkalta on tuo puska parissa vuodessa alkanut valloittamaan pihamaata ja pitää sille varmaan tehdä jotain.

Ei oikein parempaa kuvaa voi ottaa keskellä kesää, kuin juhannuksen auringonlasku järven rannalla.




Välillä on vaan niin vetopoissa.


Tää on kyllä välillä niin terapeuttista. Tarttee hommata joku risusuoja et voi talvellakin poltella risuja.


Muut blogini:


Kuvia tienpäältä
Taivaalla on välillä mitä ihmeellisempiä taideteoksia
Chevrolet El Camino 1970

torstai 6. kesäkuuta 2024

Toukokuu kuvina



 Tuli sitten tehtyä kevään aikana päätös siitä että katolle tulee vihdoinkin ne aurinkopaneelit. Asiahan oli selvä jo alusta lähtien kun talon ostin, mutta ajankohta oli vielä hakusessa, kun sitten kevään aikana havahduin siihen että paneelien hinnat olivat tulleet roimasti alas.


Ja se on taas se aika kun aurinko alkaa lämmittään tuota Välimerenterassia. Niin piti sitte vähän kehitellä auringonsuojaa.



Oltiin juuri sopivaan aikaan lenkillä kun aurinko oli juuri laskemassa horisontin taakse ja aurinkopilari ilmestyi taivaalle.


Pari viikkoa siinä piti odotella että saatiin sopiva ajankohta aurinkopaneelien asentajien kanssa sovittua. 



Tuli sitten asennettua loputkin joskus ostetuista aurinkokennopihavaloista.



Tulevaksi talveksi pitäisi nyt olla sitten saunaklapia, sisällä vajaa kolme kuutio ja pihavajan ympärillä toinen mokoma.




Kyllä se kesä sieltä tulee.

lauantai 4. toukokuuta 2024

Huhtikuu kuvina

Alkaa vähän rönsyilemään nää postaukset, ehkä pitäisi rajoittaa 10 parasta kuvaa kuukaudelta?


Mikään yllätys ei ole että on lunta huhtikuussa, mutta kun maaliskuun lopulla sitä ei ollut ja *PUFF*
Sitten sitä on.









Tää kevät on kyllä ollut vaihtelevaa keliä.

torstai 4. huhtikuuta 2024

Maaliskuu kuvina


Maaliskuu alkoi ihan kivoissa merkeissä.


Tästä eteisen ikkunasta on tullut itselle sellainen pysyvä tilapäinen taidenäyttely. 


Sauna on ollu ahkerassa käytössä. Joskus aikanaan kun asuin vielä Espoossa niin siellä rakennettiin Vermonniittyä jonka läpi virtasi pieni puro, jonka rannoille rakennettiin isoista graniittikivistä portaat ja niihin porattiin reiät kaiteita varten. Ja noita graniittipötkylöitä oli muutamia jäänyt maastoon niin otin ne parempaan talteen. 



Kyllä se kevät sieltä tulee.


Yhtenä iltana kun oltiin iltalenkillä niin taivaalla näkyi jotain revontulen tapaista, kun katovalot vielä loisti niin ei kunnolla näkynyt, mutta otin kännykän kameralla kuvan, niin johon se paljasti että toden totta revontulet loimutti taivaalla.



Hetken piti odottaa että Aurora Borealis oli oikeassa kohdassa. 


Kyllähä se sitten lenkin lopulla oli jo niin voimakasta että näki ihan paljain silminkin.



Löydettiin Chilin kanssa Harjureitiltä parit sopivat hiekkakumpareet joiden lumet oli kova pakkanen kovettanut kunnon hankikannoksi.


Pari kertaa tuli liukuttua persmäkeä alas ja eihä sitä ny voinu suoralla naamalla laskea.






Pitkästä aikaa tuli taas innostuttua kuvamaan timelapsea ja ihan luvan kanssa naapurin tontille pistin kameran raksuttamaan.


Taloa ostaessani oli selvää että jossain vaiheessa katolle tahi jonnekkin tulee aurinkopaneelit. Tässä tuli luettua foorumeilta yms että paneelien hinnat on tulleet roimasti alas. Pistin parit tarjouspyynnöt meneen.


Samalla tuli vähän tarkasteltua katon tilannetta.


Paras paikka saunassa. Tosin vuoden aika ei oo paras, kun lumet on puoliksi sulaneet, eikä vihrerrä.




Taas ois klapeja ensi talveksi. Tosin viime vuonna tuli otettua sama määrä ja alkaa käymään vähiin.


Muut blogini:


Kuvia tienpäältä
Taivaalla on välillä mitä ihmeellisempiä taideteoksia
Chevrolet El Camino 1970